Minä riitän
Tämä on lause, jota emme sano riittävän usein. Lause, joka jää unholaan arjen kiireiden ja paineiden keskellä. Lause, joka usein saattaa kääntyä lauseeksi: ”Minä en riitä”. Lause, jota kukaan muu ei ole täällä meille sanomassa. Minä riitän.
Yhdessä olemme rakentaneet yhden ison paineiden ja riittämättömyyden jatkumon. Tässä jatkumossa kukaan ei riitä. Jokaisen täytyy aina vain yrittää ja jaksaa vielä enemmän. Olla vielä parempi. Tähän olen monet kerrat meinannut itsekin ajautua.
Aloitin diakoniatyön sijaisuuden muutama viikko sitten. Alkuun ainoa tunne, mitä tunsin, oli juuri riittämättömyys. Minä en riittänyt, ennen kaikkea en itselleni. Olin täysin uuden edessä, pelokkaana sekä epävarmana.
”Mutta hän on vastannut minulle: Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.” (2. Kor. 12:9) Jumala antoi voimaa – voimaa uskoa itseeni. Jumalalle riitin. Hän on meidät luonut tällaisiksi kuin olemme. Me riitämme Jumalalle. Jumalan armo ja voima kannattelevat meitä.
Minä riitän.
Virsi 338 kantaa mukanaan tähän liittyen tärkeää sanomaa. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.
