Rukous joka murtaa rajat
”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. ” (1. Tim. 2:1)
Kirjeessään Timoteukselle apostoli Paavali antaa hänelle tehtävän, joka tuntuu ensi kuulemalta itsestäänselvyydeltä, mutta tarkemmin ajateltuna se mullistaa tavan katsoa maailmaa. Kehotus ei ala toiminnalla, ohjelmilla tai strategioilla. Se alkaa rukouksella. Eikä millä tahansa rukouksella, vaan esirukouksella kaikkien ihmisten puolesta. Mietin omaa tapaani rukoilla. Rajaanko sitä niin, että lähipiirissä olevat ovat vain mukana rukouksissani.
Paavali oli omana aikanaan radikaali, sillä hän ei rajannut rukousta koskettamaan vain itseään tai lähipiiriään. Hän lisäsi mukaan jopa valtaapitävät. Kun muistamme, että kirjeen kirjoittamisaikana valtaa piti kristittyjä vainonnut Rooman keisarikunta, kehotus saa mullistavan painoarvon. Meitä ei kutsuta rukoilemaan vain niiden puolesta, joista pidämme tai jotka jakavat arvomaailmamme. Meitä kutsutaan rukoilemaan myös niiden puolesta, joiden päätökset vaikuttavat yhteiskuntaamme – olimmepa heidän kanssaan samaa mieltä tai emme.
Sunnuntain jumalanpalveluksen yhteinen esirukous kantaa apostoli Paavalin perinnettä konkreettisesti, kun kirkkoon kokoontunut yhteisö tuo maailman hädän, esivallan, sairaat ja arjen keskellä kamppailevat yhteisesti Luojan eteen.
Kaikkivaltias Jumala, kiitos siitä, että Sinun armosi kuuluu kaikille. Anna meille laajempi sydän rukoilemaan kaikkien tämän maailman ihmisten ja sen vallanpitäjien puolesta. Anna meille rauha, jotta Sinun totuutesi ja rakkautesi voisi edetä ja koskettaa ihmisiä lähellä ja kaukana. Kiitos, että kuulet jokaisen huokauksen. Aamen.
