Tämä pallo on paremmissa käsissä
Viime aikoina on puhuttu paljon tekoälystä ja sen mukanaan tuomista uhista. A-studion toimittaja kiteytti asian hyvin jokin aika sitten: ”Ihmiskunnalla on aina ollut taipumus liioitella uuden teknologian mukanaan tuomaa uhkaa. 1800-luvulla, kun höyryveturi keksittiin, lääkärit varoittelivat, että naisilta lentää kohtu ulos kehosta yli 30 kilometrin tuntivauhdissa. Ja kun televisio keksittiin, niin pelättiin, että se sokaisee meidät kaikki, kun sitä katsoo liian läheltä.”
Kristityt eivät ole jääneet tulevaisuuden uhkien kuvailussa jälkijunaan. Digitaalitekniikan kehittyessä jotkut alkoivat tulkita Ilmestyskirjasta löytyvän pedonmerkin mikrosiruksi, joka istutetaan ihmisten otsaan tai käteen ”ettei kukaan voisi ostaa eikä myydä”. Saman tien tuon mikrosirun ympärille koottiin kokonainen maailmanhallitus, jota johtaisi antikristus, joka veisi tuhoon suuren osan ihmiskuntaa. Huomaamatta jäi, että Ilmestyskirja puhuu yhtä paljon Jumalan merkistä ja se ei todellakaan ole mikään nykyteknologian keksintö. Eikä Ilmestyskirja puhu sanaakaan koko antikristuksesta.
Jumalalla on hyvät ajatukset meitä ja koko ihmiskuntaa kohtaan. Hän oli valmis antamaan kaikkensa, rakkaan Poikansa, jotta sinä ja minä voisimme periä iankaikkisen elämän ja voisimme kokea tarkoitukselliseksi myös tämän arkipäivän elämän. Tässä syntiin langenneessa maailmassa on varmasti vaikeita aikoja tiedossa niin kokonaisilla kansoilla kuten myös meillä yksilöinä. Toivottomuuteen ei silti tarvitse vaipua. Maailma ei lopu kaaokseen ja tuhoon. Tämä pallo on paremmissa käsissä.
Ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen kautta Jeesukselle annettiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Maailmantilanne ei aina näytä siltä, koska meidän ymmärryksemme on rajallinen. Yksikään diktaattori ei silti heilu täällä ilman Jumalan sallimusta. Tekoälyjä suurempi viisaus ohjaa ja valvoo kaikkea. Jeesuksen sanojen mukaan jopa meidän päämme hiukset on luettu. Eräänä päivänä Jeesus Kristus hallitsee uudistettua luomakuntaa näkyvästi, ja hänen valtakuntansa toteutuu täydellisenä maan päällä. Häneen varaansa kannattaa tämä ohikiitävä elämä jo nyt rakentaa. Silloin se kantaa iankaikkisuuteen saakka.
”Herra istui valtaistuimellaan, ja vedenpaisumus tuli. Herra istuu kuninkaana iankaikkisesti” (Ps. 29:10).